sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Lisävalot


Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa...


järven aalto jäätynyt talvipakkasessa... Miten keskellä päivää otetut kuvat voivat olla näin pimeitä? Onneksi on sentään edes hiukan tuota lunta.


Virittelin lisävalaistusta pihalle. Minulla oli mielessäni täydellinen suunnitelma, mutta olin ihan unohtanut mikä asiassa aina tökkii: pistorasiat ovat liian kaukana. Luulin, että 10 metriä johtoa riittäisi mainiosti, mutta jälleen olin väärässä. 



Koska en halunnut viritellä troikkaa, luovutin lopulta, ja tungin valosarjan lyhtyyn ja laitoin lyhdyn rappusille. Ihan kiva, mutta kun tarkoituksena oli saada valaistusta vähän muuallekin pihamaalle kuin oven eteen, höh!


Sain odottamattoman mutta oikein mieluisan lahjan: tilkkukirjan ja päälle vielä pussillisen retrotilkkuja, mahtavaa! Joku on leikannut tilkut huolellisesti harkkosaksilla, mitäköhän hän oli näistä suunnitellut? Mitäköhän minä näistä suunnittelen? 

2 kommenttia:

  1. Totisesti nyt on kyllä niin pimeää päivälläkin. Naapurissamme on aivan mahtavat pihavalaistukset aina näin joulunalla. Olen miettinyt, että mitkä ihmeen kaapeliviritelmät pitkin puuarhaa on vedetty. Meillä on tyydytty tuohon samaiseen ratkaisuun kuin teilläkin =) Mutta kauniitahan nuo lyhdyssäkin olevat valot ovat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan lyhdytkin kauniita ja parempi sekin kuin vallan ilman =) Lumen sulettua sain loputkin sipulit maahan. Nyt saisi talvi jo tulla!

      Poista