sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Itäpihan myllerrys


Hihkuin sisäisesti silmieni osuessa kirpputorilla tähän porttiin. Onnesta mykkyrässä kannoin sen kotiin, vaikka minulla ei ole vielä aavistustakaan, mihin se laitetaan. Ja onhan tässä sentään aikaa kulkea portti kainalossa pitkin pihaa etsiskelemässä sitä lopullista sijoituspaikkaa. Näen jo mielessäni pionien ja köynnösten kurkottelevan portin takaa... Oiva ja inspiroiva löytö kerrassaan!


Mutta otsikon aiheeseen! Vaikka routa peittää maan ja vielä ei ole toivoakaan lapion upottamisesta multaan, olen jo mielessäni myllertänyt itäpihaamme kokonaan uuteen asuun. Tämä puoli pihasta on elänyt lähes oman onnensa nojassa nurmikon leikkuuta lukuun ottamatta. Tonttia rajasi täällä hoitamaton korkea kuusiaita, joka leikattiin alas viimeinkin viime keväänä. Kuusiaidan kaato antoi sysäyksen alkaa pohtia alueen suurempaa remonttia.


Itäpihalla kasvaa vanhoja kituliaita marjapensaita sekä puutarhavadelmaa. Marjapensaiden sekaan on luultavasti lintujen mukana levinnyt lumimarjapensasta, jota emme ole rajustakaan kurituksesta huolimatta saaneet hävitettyä kokonaan. Näistä syistä johtuen mielessäni on kypsynyt päätös hävittää huonokuntoiset pensaat ja aloittaa alueen muokkaus alusta. Listasin paikan plussia ja miinuksia:

+ multaisa maa
+ kaunis peltomaisema
+ aamuaurinko

- tuulisuus
- katolta tippuvat lumimassat
(- pitkä ja kapea muoto)


Lamppu ei ole vielä syttynyt, mitä alueelta tahtoisin. Hernepensaselämää Johannan kirjoitettua aiheesta Potagerin suunnittelu aloin miettiä muotopuutarhan mahdollisuutta. Muotopuutarhassa kuitenkin mietityttää säntillisyys, jonka en usko olevan vahvimpia puoliani =)


En löytänyt ainuttakaan kuvaa, jossa itäpiha olisi näkynyt kokonaisuudessaan sulan maan aikaan. Kertonee jotakin siitä, että ei ole puutarhamme paraatipaikkoja. Mutta josko tähän voisi tulla muutos! Onneksi vielä on hetki aikaa suunnittelulle. Kaikki ideat, hulluimmatkin, otetaan kiitollisena vastaan. Usein niistä ihan päättömistä ideoista jalostuukin parhaimmat =) Iloa viikkoosi!

10 kommenttia:

  1. Portti olisi varmaan tarttunut minunkin kätösiini :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen, miten joku on raaskinut luopua siitä =)

      Poista
  2. Oletpa tehnyt mahtavan löydön kirppiksellä! Iloista alkavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu! Portti oli kyllä löytö, eikä edes kallis =)

      Poista
  3. Onpa innostava paikka suunnitella. Talon ikkunat ovat keskellä, joten laittaisin parhaat näkymät niille paikkeille. Pituutta saat katkaistua jakamalla pitkän sivun osiin, erilaisiin alueisiin. Ehkä se portti voisi johtaa yhdelle alueelle.
    Jos herukoissa on vielä jäljellä vanhaa lajiketta, jotka on paljon makeampia ja "herukkaisempia" kuin nykyiset lajikkeet, säästäisin yhden ja taivuttaisin sen oksia maahan. Näin saisit uudet pensaat hieman syrjemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoilla linjoilla olen alustavien suunnitelmieni kanssa ollut =) Taivukas voisikin olla yksi keino yrittää pelastaa vanhat puskat, pitääpä miettiä! Kiitos ideasta =)

      Poista
  4. Mainio löytö tuo portti! Vielä kun siitä ottaisi maalit pois... Varmasti löytyy tälle paikka uudessa puutarhan osassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Portti on ollut alunperin musta ja mustaksi se taitaa jälleen päätyä =)

      Poista
  5. Ihanan näköinen portti, kyllä se paikkansa löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän! Taitaa olla pikemminkin runsaudenpula =)

      Poista