keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Sitkeimmät kukkijat


Voihan loska ja lätäkkö! Vaikka kevättä jo odotankin, olisin näin tammikuussa mielummin nauttinut hangista ja hiihtokeleistä enemmän kuin kumisaappailla liukastelusta. Ulkona ei juuri kuvattavaa ole, mutta sisältä löytyy kukkivaa.


Pelargonit ovat selvästi nauttineet sijaispuutarhurin hellästä hoidosta ja ne ovat kukkineet taukoamatta tähän asti. Kukinta ei häiriintynyt sisälle muutosta syksyllä (kuulemma) eikä tammikuun alun kovista pakkasista, vaikka talvetushuoneen lämpötila oli alimmillaan vain muutaman asteen plussan puolella. Edelleen uusia kukkavanoja puskee esiin.


Viereinen maljaköynnös ei yhtään häviä sitkeydessään, sillä myös se on kukkinut taukoamatta ja uusia nuppuja putkahtelee pikku hiljaa. Pitkät versot kurottelevat joka suuntaan ja tätä täytyykin keväällä leikata reippaasti. Samallahan voin kokeilla myös pistokaslisäystä.

Blogiin on löytänyt tiensä myös uusia lukijoita, kivaa! Tervetuloa Tarja, Vilma, Hannele, Kesäkukka ja Piia! Huomasinkohan kaikki? Joka tapauksessa kaikille mukavaa loppuviikkoa!

12 kommenttia:

  1. Loska ja lätäkkö ei todellakaan ole mukavaa.
    Noin hyvin onnistunut maljaköynnöksen talvettamisesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loskakelit eivät innosta tippaakaan ulkoilemaan, vastahan tässä päästiin alkuun. Apua, nyt iski heti pelko että köynnös nuupahtaa, en ajatellut sen olevan haasteellinen talvetettava!

      Poista
  2. Niin paljon mieluummin olisin minäkin katsellut puhtaita, valkoisena hohtavia hankia, kuin rämpinyt sohjossa ja liukkaudessa. Jääliukuesteet on oltava, jotta yleensä uskaltaa liikkua.
    Sijaisellasi on selvästi viherpeukku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toivon mukaan hiihtokelejäkin vielä saadaan. Puutarhasijaisen peukku on selvästi vihreä =)

      Poista
  3. Pääkallokelit haittaavat merkittävästi ulkoilua.
    Sinulla on erinomainen kukkienkastelija. Hänen hellää ja kukkaisaa hoitoaan voi aiheellisestikin kehua kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sijaiseni taitaa olla tunnollisempi kuin minä, minun hoidossani vain sitkeimmät pärjäävät. Saapa nähdä, mitä ihmeitä hän on saanut puutarhassa aikaiseksi, kunhan kevät koittaa =)

      Poista
  4. Meillä myös pelakuut kukkivat viileällä kuistilla. Siellä lämpö pysyttelee kovillakin pakkasilla muutaman asteen plussan puolella. Ihana pelargonia ja maljaköynnös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonit tuntuvat tyytyvän vähäisempäänkin valoon, kun kukkia on riittänyt aina vaan. Toivottavasti maljaköynnös selviää kevääseen asti.

      Poista
  5. Hienoja kukintoja sisätiloissa. Kiva nähdä kukkakuvia tähän vuodenaikaan. Mukavaa tammikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, samoin sinulle! Kukkakuvia tarvitaan antamaan toivoa ja intoa uuteen kasvukauteen.

      Poista
  6. No, sanos muuta: mieluummin pakkaset kuin vesisade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkupakkaset olisivat nyt tervetulleita, ne kireimmät saisivat jäädä tulematta!

      Poista