sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Jollei vappuna ole lunta...


Jouluiset tunnelmat valtasivat mielen, kun eilisiltana lunta alkoi pyryttää. Tänä aamuna paljastui karu totuus. Meillä ei koko talvena satanut näin paljoa lunta, mitä viime illan ja yön aikana saatiin. Koska itkukaan ei auta, on yritettävä nähdä tilanteen koomiset puolet.


Olin haaveillut käyttäväni vappuviikonlopun puutarhan siistimiseen. No toiveeni toteutui, lumi siivosi kaiken alleen.


Lehtikuusten oksat vetivät esiripun maiseman eteen.


Omenapuu peittyi valkoiseen huntuun. Tosin haaveilin jo hieman toisenlaisesta hunnusta...


Sir Silver oli asentanut suihkulähdepumpun lampeen. Ihan tulee kesäinen fiilis!


Onneksi ehdin istuttaa vapuksi orvokit ruukkuihin. Ja taimiakin tuli karaistua.





Hyvä, että krookusten ympäriltä tuli maa möyhittyä ja lannoitettua.


Ja näkeehän sen, että paraatipenkki on jo kitketty kesäkukkia varten.


Multalisäykset paahdepenkkiin tulivat tarpeeseen.


Joten eiköhän lähdetä vappuajelulle?


Mutta siis oikeesti?! kysyy jo Fileaskin. Ei lakkaa vilu eikä helle, näinhän Isossa Kirjassa sanotaan. Olisiko kohta jo sen helteen vuoro?


Oikein iloista vappua kuitenkin kaikille! Säästä huolimatta.

12 kommenttia:

  1. Meillä oli samanlainen aamu. Fileas sentään on mukava väripilkku maisemassa, ihan joulukorttiainesta :) Työkalut jäivät lumen alle, mutta eiköhän ne ennen juhannusta löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvinkin päätyä joulukorttiin, aika näyttää =) Kyllä kevät saisi alkaa just eikä nyt, sen verran on jo kylmässä kärvistelty. Onneksi lumi näyttää sulavan huimaa vauhtia. Josko jo hyvissä ajoin ennen juhannusta työkalut löytyisivät =)

      Poista
  2. Onhan nuo lumiset maisemat ihan kauniita, mutta ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Näitä maisemia olisi pari kuukautta sitten katsellut ihan mielellään. Nyt kaipaa jo vihreämpää maisemaa.

      Poista
  3. Kummia säitä on tänä keväänä pitänyt. Katsoin viime kevään vapun ajan kuvia ja tuomessa oli jo isot vihreät silmut. Hauskaa vappua joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Gitta! Eilen saimmekin kokea koko sääkirjon: lunta, räntää, vettä, rakeita ja auringonpaistetta vuoron perään.

      Poista
  4. Pakko näihin ilmoihin on huumorilla suhtautua. Muuten ei jaksa.
    Kissa sentään muodostaa raikkaan väripilkun kaiken valkeuden keskelle.
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori auttaa moneen asiaan. Ja kissat sopivat kaikkiin maisemiin =) Kiitos samoin sinulle Between.

      Poista
  5. Wou, kunnon vappuriehan ainekset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toden totta! Fileas saikin kunnon vappuhepulit =)

      Poista