keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Perusparannusta


Olen viime päivät raivannut tilaa takaisin voikukilta, rönsyleinikiltä, juolavehnältä ja kaikenlaiselta muulta epämääräiseltä. Terassin edessä aika oli otollinen suuremmalle raivaukselle, sillä aluskasvillisuutena ollut sammalleimu kuoli lähes kokonaan talven/kevään aikana. Kaivoin rikkaruohot pois niin hyvin kuin sain ja lisäsin reilusti uutta multaa. Nyt kun osaisi vielä päättää, mitä laittaa tyhjien kohtien täytteeksi. Huomatkaa myös sir Silverin maalaamat terassinkaiteet!


Ennen -kuvat japaninhappomarjoista lehtikuusten alla. Pensaissa oli paljon kuolleita oksia ja niiden alle ilmestynyt kaikkea ei-toivottua.


Siistimisen ja multalisäyksen jälkeen näyttää jo vähän paremmalta. Myrskytuuli jo tosin ehti heitellä risuja.

Ja vielä ennen-jälkeen -kuvat keskiympyrään päin. Helpointa olisi ollut leikata kaikki pensaat alas, niin piikkisiä ja hankalia käsitellä niiden oksat ovat.


Raivaamisen ohessa on tietysti aina välillä kierreltävä ja ihailtava parhaillaan kukkivia kasveja. 'Mai Tain' kauneutta jaksan hehkuttaa aina vaan.


Kun katsoo kukkien ohi, huomaa, että lumpeenlehdetkin ovat ehineet pintaan. Hiphei! Viime vuonna ilmestyivät heinäkuun puolivälissä, tässähän on jo syytä juhlaan =) (Älkää huomioiko myrskytuulen lampeen heittämiä roskia...)


Lammen takana rehottaa villiintynyt kukkapenkki, josta sopivilla kuvakulmilla voi "raivata" pois epäsuotuisia näkymiä. Tämä on helppoa raivausta tämä!


Villintyneen penkin laidalta löytyy myös jokin luonnonheinä (timotei, nurmipuntarpää?), jonka kitkemisestä luovuin, kun totesin sen turhan sitkeäksi. Heinä pysyy kauniina tuppaana eikä ole toistaiseksi lähtenyt valloittamaan vieruskasveilta tilaa. Ja onhan se ihan kaunis =)

Tervetuloa lukijaksi Anneli A!

10 kommenttia:

  1. Onko tuo Mai Tai unikko? Tosi kaunis :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhakellukka taitaa olla oikea nimike. Sukua tavalliselle oranssille tulikellukalle, eli kukat ovat paljon pienemmät kuin unikoilla. On kyllä ihana =)

      Poista
  2. Hyvän näköistä tulee loppujen lopuksi aika vähällä, kunhan saa aloitetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, aloittamisen vaikeus... Kameralla tosin saa "siistittyä" alueita kaikkein nopeimmin =D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eikös? Mahtaisinkohan uskaltaa jakaa tätä jo syksyllä? Ehkäpä vähäsen lohkaisen...

      Poista
  4. Raivaaminen kuulostaa niin tutulta ;) Mutta lopputulos näyttää hienolta. Ja Mai Tai on aivan ihana!
    P.S: Blogini on muuttanut, se löytyy nykyään täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, kun kävit kertomassa, päivitän uuden osoitteen.

      Poista