sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Mustavalkoista


Musta-valkoinen istutusalue on tällä hetkellä enimmäkseen valkoisten kukkien aluetta. Hopeamaruna ja helminukkajäkkäräkasvustot eivät kuulu varsinaisesti tähän alueeseen, vaan rajaavat käytävää toiselta puolelta.



Idänunikko 'Royal Wedding' on jäämässä muiden kasvien varjoon ja kurottelee polun päälle lähemmäksi aurinkoa.



Polku on taas kasvanut umpeen tuosta hopeakuusen vasemmalta puolelta. Päivänkakkarat ovat itse löytäneet tiensä väriteemapenkkiin.



Marunan ja jäkkärän välissä kasvavat ahtaasti ja hitaasti pensassembra sekä mustaselja 'Black Lace'. Mustaselja ei tunnu oikein viihtyvän paikallaan ja harkitsenkin taimen siirtoa, kunhan keksin minne =)



Koko istutusalueen on vallannut valkokukkainen lehtosinilatva, mikä sopii laiskalle kitkijälle. Pitääpähän (muita) rikkakasveja kurissa. Sen kanssa elintilasta kisaa enimmäkseen tummakukkainen akileija 'Black Barlow', mutta sitä ei nyt näistä kuvista löydy.



Jasmikkeet availevat ensimmäisiä nuppujaan ja suloinen tuoksu leviää puutarhaan. Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Valkoinen lehtosinilatva näkyy ja erottuu todella hyvin puiden siimeksessä. Minulla sininen versio ei suistu kasvamaan kukkapenkissä, vaan valloittaa viereistä orapihlaja-aitaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtosinilatva on melkoinen vaeltelija ja ahkera siementäjä. Joihinkin paikkoihin siementaimet ovat tervetulleita, mutta jostakin saavat armottoman häädön. Tykkään molemmista väreistä =)

      Poista
  2. Komealta mustavalkoalueellasi näyttää. Meillä tuo mustaselja paleltuu toisinaan talvisin. Mutta sen tummanpuhuva lehdistö ja kukat ovat ihastuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jori! Meilläkin mustaselja on paleltunut joka talvi, mutta uutta kasvua tulee onneksi tilalle. Harmi vaan, että pensas kuolee melkein maata myöten, ei pääse kasvamaan oikein kunnon mittoihinsa. Siksi olen suunnitellut toisenlasta kasvupaikkaa, vaikka takuita parempaan menestymiseen ei silti ole =)

      Poista
  3. Unikko näyttää kauniilta, älä anna sen jäädä toisten jalkoihin :-) T. Sisko k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikko onkin ihana! Ei huolta, en anna toisten valloittaa sen kasvutilaa kokonaan =)

      Poista
  4. Ihanan tuuhea tuo hopeamaruna. Meillä se kasvaa siten, että yksi varsi ilmestyy harvakseltaan sinne tänne. Kiva blogi, taidankin jäädä pidemmäksi aikaa lueskelemaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopeamaruna tuntuu viihtyvän ilman kummempia hoitotoimia. Paikka on tosi aurinkoinen, onko omasi kovin varjossa? Jos siinä olisi syy harvaan kasvuun? Kiitos ja tervetuloa =)

      Poista
  5. Kauniisti kukkivat. Ihania kuvia jälleen. :)

    VastaaPoista