torstai 4. elokuuta 2016

Loistavat niityt


Huh huh! Hetken jo luulin, että tätä hetkeä ei tulisi koskaan vähään aikaan, mutta nyt! Lähes vuoden mittainen projekti tuli päätökseensä tänään, kun viimeistelin viime syyskuussa aloittamani kirjoneulesukat. Itse neulominen sujui yllättävän joutuisaan, sen sijaan viimeistely (= langanpäiden päättely) otti koville.


Malli on Tiina Kaarelan 'Loistavat niityt' ja ohjeen voi ostaa esim. täältä. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen lisäsin varteen vielä yhden kirjoneuleraidan (lähimpänä kantapäätä), sillä muuten sukat eivät olisi ylettäneet polven yläpuolelle.


Lankana on jotakin villa-nylon-sekoitetta ihanan pikkiriikkisestä ja tupatentäydestä herkkulankakauppa Loopista. Loop löytyy Lontoon Angelista vain kivenheiton matkan päässä metroasemalta. Naapurustosta löytyy ihania vintage-kauppoja ja -kojuja sekä ehkä-paras-ikinä hampurilaispaikka ja vohvelikahvila, oijoi!


Mutta takaisin sukkiin! Käytin siis varsiin kahdeksaa eri väriä. Terät neuloin vähän vahvemmasta Nalle-langasta, sillä pelkään, ettei tuo pehmoinen mikä-lie-sekoitelanka kestäisi käytössä. Ja sehän olisi katastrofi! Opettelin sukkia varten uuden otteen lankojen käsissä pitämiseen ja lankajuoksujen sitomiseen (kiitos vinkistä sisko K =)). Huippuhyvä ohje kuvineen löytyy täältä ja suosittelen ehdottomasti otteen opettelua, jos vähänkään enemmän kirjoneuleita harrastaa. Säästää aikaa ja jäljestä tulee tasaisempaa. Nyt voikin jäädä sitten odottelemaan syysiltoja =)

2 kommenttia:

  1. Niin upeet! Kyllä tässä täytyy taas aloitella kirjoneuleprojekti, niin inspiroivat sukat ja kuvat! T. Sisko k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti =) Mites sun, onko jo olleet käytössä? Nyt mullakin on lupa aloittaa jotakin uutta =)

      Poista