sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Paukkuvat jäät


Naapuri kertoi joen puhuvan jo kevättä. Sitä oli varta vasten lähdettävä kuuntelemaan.


Seurasimme pikku jokemme kulkua kohtaan, jossa se laskee isompaan. Jäälle ei ollut enää  asiaa, pellon laitaa oli kuljettava.





Kumea pauke kaikui jään alta. En ole joen keväistä pauketta aiemmin kuullut.


Eilen näimme myös kahden ensimmäisen joutsenen saapuneen joen varteen. Tänään oli vain jäljet näkösällä. Mihin lie menneet, kun sulapaikkoja ei vielä ole tarjolla?


Myös kotipihalta löytyy jäätä enemmän kuin toivoisi. Tältä näyttävät lähes kaikki kukkapenkit. Kuinkahan tuosta kasvit selviävät? Mukavaa maaliskuun alkua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Mä en näin jäistä kevättalvea toista muista. Mietin ihan samoin, että mitenhän ne kasvit... Teillähän on lumet sulaneet pelloilta melkein kokonaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella jäistä on. Meillä ei lunta ole tullut kunnolla koko talvena. Vain vesisadetta, joka on jäätynyt paksuksi kerrokseksi. Ihan hirvittää kasvien puolesta. No, eipä ole kovia kevättulviakaan tiedossa.

      Poista
  2. Hienoja kuvia ja hienoja elämyksiä. Pauke on hienon kuuloista. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Oli hienoa kuulla joen pauketta. Kunpa olisi paikalla jäiden lähdön aikaan!

      Poista
  3. Upeat kuvat. Keväälle näyttää ja ilmeisesti kuulostaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kevättä on selvästi ilmassa, vaikka vähän takapakkiakin on otettu.

      Poista
  4. Jäät pitävät kyllä keväällä pelottavaa kuminaa. Hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumina on vähän pelottavaa mutta samalla kiehtovaa. Kiitos kehuista, mutta nämä kalpenevat kyllä mennen tullen sinun upeille luontokuvillesi =)

      Poista
  5. Jään pauke on tuttua mökkirannasta. Komeaa kuultavaa. Ihanaa, että tulee kevät. Hyvää kevään alkua myös sinne!

    VastaaPoista