lauantai 7. toukokuuta 2016

Äitienpäivän aattona


Tilasin itselleni äitienpäivälahjan, joka saapui lauantaiaamuna. Kuorma-autollinen multaa, joka pitää minut kiireisenä jonkin aikaa.


Ensimmäisenä vuorossa oli roskakatoksen ja syreeniaidan välisen kulmauksen istutusalueen perustaminen. Laitoin pohjalle sanomalehtiä ja pahvia toivoen, että se estäisi rikkakasvien kasvamisen läpi. Kun paperit ja pahvi ovat maatuneet, ovat rikkakasvitkin toivottavasti heittäneet henkensä.


Reunan viimeistely on vielä kesken. Vähän kaartuvampaa muotoa haaveilin, mutta saatavilla ollut reunamateriaali ei siihen taipunut. Syreenien välit pitäisi kattaa kuorikatteella, kunhan ehditään.


Perjantaina hankin jo rentoakankaaleja uutta istutusaluetta varten. Mukaan tarttui myös neilikoita.

Samikset

Olemme kaikki nauttineet auringosta ja lämmöstä. Riippukeinukin kaivettiin varastosta paikalleen. Ihanaa äitienpäivää jokaiselle <3

Tervetuloa lukijaksi Kati!

2 kommenttia:

  1. Hyvää ja aurinkoista äitienpäivää.

    VastaaPoista
  2. Mukava äitienpäivälahja. Itse toivoin pussimultaa, mutta toiveeni ei toteutunut :) Kukatkin kyllä olivat kauniita.

    VastaaPoista