lauantai 25. lokakuuta 2014

Inspiraatiohaaste


Cheri Autuaasta olosta haastoi minut kertomaan inspiraation lähteistäni. Kiitos Cheri, kun haastoit minut mukaan!


Blogit ovat jo vuosia olleet minulle innoituksen lähteinä, vaikka oma blogini onkin ihan vauvaiässä vasta. Monta vuotta haaveilin oman blogin perustamisesta, mutta ajattelin sen vaativan, että puutarhani ja kotini olisi jotenkin oltava valmiita. Mutta valmis on kuin laittaisi pisteen lauseen loppuun. That's it, end of story. Olisiko minulla sitten enää mitään sanottavaa? Vuosi vuodelta olen alkanut yhä enemmän ajatella, että matkanteko on yhtä tärkeää kuin perille pääseminen. Siksi kai tämä blogikin viimein näki päivänvalon.

Pumpun päätä taitaa jo paleltaa
Minun pitää kaiketi siis sanoa, että minua inspiroi keskeneräisyys. Voi apua, minähän inhoan keskeneräisyyttä! (JA sitä täällä kyllä riittää =)) Usein keskeneräisyyteen liittyykin (pieni?) ahdistus, mutta voi sitä iloa, kun palaset loksahtavat paikoilleen! 


Vastasinkohan minä nyt tähän niinkuin piti? Vähän fisofiseksi meni =)

Nämä taitaa olla Haapalehdon ekat haavanlehdet blogissa
Haasteisiin kuuluu kaiketi niiden jakaminen eteenpäin. Minä voisinkin heittää haasteen vähän eteläisemmille leveyspiireille Kulkuripuutarhurille, joka jakaa inpiraatioita Ranskanmaalta ja hoitelee väliaikaista hyötytarhaansa siellä.


Ja tervetuloa Haapalehdon lukijoiksi Annukka, Hyvä Mieli ja Elmeri!

Inspiroivaa viikonloppua! Minä yritän nyt inspiroitua siivoamaan, vaikka huomenna kokemus voisi kyllä olla voimakkaampi, hmmm... =D

Ps... Kuvat otettu viime viikonlopun ihanalla pakkasilmalla. Saisivat nämä kurakelit jo vaihtua pakkasiin!

6 kommenttia:

  1. Opiskelin parikymmentä vuotta sitten matkailualaa ja mieleen on jäänyt taululle ensimmäisenä koulupäivänä kirjoitettu lause "Tärkeintä on lähteminen".
    Se on jotenkin mielestäni hyvin sanottu. Vaikka kivaa se on päästä perillekin :)

    Ja itsekin tavallaan inhoan kaikkea keskeneräistä (etenkin jos sitä on liikaa), mutta toisaalta on niin kivaa, kun tietää, että tekemistä riittää, jos huvittaa tehdä :). Ja mieluiten montaa erilaista tekemistä, että voi aina siirtyä seuraavaan hommaan, kun edellinen alkaa kyllästyttää. Valmistahan sillä keinoin ei tule, mutta ei se oo aina niin justiinsa :D.

    PS. Blogisin vaikuttaa kivalta ja olen iloinen, kun Cherin kautta tänne löysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Annukka ja kiva kun löysit =) Taidan tulla vastavierailulle, blogisi vaikutti mielenkiintoiselta =)

      Hyvin sanottu! Allekirjoitan täysin tuon uuteen asiaan siirtymisen, vaikka entisetkin on vielä levällään. Innostus ei aina jaksa kantaa loppuun asti, mutta toisaalta, jos koskaan ei antaisi vaan mennä, vaikka ei ole varma perillepääsystä, jäisi monta kivaa asiaa kokematta =)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Tämä olikin mielenkiintoinen kysymys, jota täytyy hieman miettiä :)

    Keskeneräisyys on hyvä inspiraation lähde. Puutarha ei koskaan tule täysin valmiiksi, siitä pitää viimeistään huolen vaihtuvat vuodenajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun otat haasteen vastaan! Jään odottamaan pohdintojasi =)

      Tuo on niin totta: luonto kyllä pitää hyvin huolen, että puutarha näyttää kasvukaudella keskeneräiseltä, jos se jää viikoksikin huomiotta. Monesti tulee tehtyä vallan jotakin muuta, kuin on suunnitellut, ihan vaan siksi, että jokin kolkka suorastaan huutaa puoleensa =)

      Poista
  3. Kiva kun otit haasteen vastaan. Keskeneräisyys on aina läsnä, siksi varsin oivallinen inspiraation lähde. Muistan aluksi lohduttoman tunteen kun katsoin puutarhaani missä ei ole mitään muuta kuin nurmikko ja pöpelikköä ja muiden puutarhat näyttivät kukoistavan kuin itsestään. Puutarha, jos jokin, on aina kesken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, tätä oli hauska pohtia =) Onneksi pöpelikköä voi raivata vaikka lapiollinen kerrallaan. Jos joskus olisin tiennyt, mikä työmäärä pitää tehdä, että tähän asti päästään, tuskin olisin aloittanut. Enkä onneksi tiedä tulevista mitään! Pala ja kesä kerrallaan, ideat muotoutuvat ja muuttuvat näkyviksi =)

      Poista