lauantai 28. kesäkuuta 2014

Turun torilla


Sääkartta lupasi aurinkoa ja poutaa, joten päätimme ajella koko konkkaronkka Turkuun keskiaikaisille markkinoille. Kerran aikaisemminkin olemme tapahtumassa poikenneet, eikä tämäkään kerta tuottanut pettymystä. Paikalla oli mielenkiintoisia käsityöyrittäjiä ja jos jonkinmoista herkkukojua. Alue oli juuri sopivan kokoinen, että sen jaksoi kiertää lasten kanssa kokonaan. 


Kuva on vähän hämärä, mutta niin oli iltakin jo.

Pojat innostuivat ritarivälineistä ja laskivat tarkkaan, millaisiin miekkoihin taskurahat riittäisivät. 


Tekijöiden yhteystietoja en huomannut pyytää. Nämä löytyivät eri kojuista.

Lisäksi mukaan lähti keraaminen medaljonki sekä suolasirotin. Kaikkea muutakin kaunista oli tarjolla, mutta nämä saivat tällä kertaa riittää.

Lounastimme jokilaivaravintola Bruno II:ssa ja mietimme, missä mahtaa olla Bruno I? Ei kai sentään upoksissa? Söimme sir Silverin kanssa kermaisen lohikeiton, joka oli kyllä yksi parhaista ellei paras saamani lohikeitto. Oli siis nimensä veroinen =) Annoksesta ei tullut otettua kuvaa, mikä on kyllä sääli, koska keitto tarjoiltiin 'eriomasen' kauniista kulhosta.



Jätskikioskilla miesten bongaillessa tyylikkäitä autoja, minun silmäni osuivat vastapäisen kerrostalon kauniiseen istutusalueeseen, josta oli käytävä nappaamassa kuva muistiin. Nytpä tiedänkin mitä haluan istuttaa uuteen istutusalueeseen (vielä keskeneräiseen, tuleeko ne koskaan valmiiksi??) jo multiin päässeiden pionien taakse. Malttaisikohan sitä odottaa syksyyn vai onkohan tässä tehtävä retki taimikaupoille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti