perjantai 25. heinäkuuta 2014

Viikon väri: sininen


Sinisiä kukkia minulla ei ole montaa, miksiköhän? Se sentään on ollut aina yksi lempiväreistäni (kaikkien muiden lisäksi =D). Rakuuna on tämän puutarhan laventeli, ei ehkä ihan yhtä näyttävä, mutta kelpo kasvi kuitenkin. Rakuunapuskamme ovat karumpaan ilmastoon sopivaa venäläistä rakuunaa, sillä näitä kasvatetaan lähes yksinomaan silmänruuaksi. Ne talvehtivat lumen alla vihreänä, mutta keväällä vanhat lehdet ruskettuvat. Kasvi ei ole kuitenkaan tästä moksiskaan, vaan kasvattaa pian uudet tilalle =) Tämä leviää mukavasti siemenistä ja pieniä taimia putkahtelee sieltä täältä. Meillä tämä kasvaa pihan paahteisimmalla paikalla ja hyvin hiekkaisessa maassa ja tuntuu nauttivan olostaan.



Ritarinkannukset olivat pikaisen lomareissumme aikana lähes päättäneet kukintansa ja kollaasin kuvista osa onkin otettu jo viime viikolla. Minulla on alunperin ollut kaksi ritarinkannuksen tainta, sininen ja valkoinen. Risteytyksen tuloksia voi nähdä tässä =) Alkuperäinen sininen oli lähinnä tuon ylärivissä keskellä olevan värinen. Pienet kuusentaimet istutettiin aikoinaan näiden sulottarien varjoon, nyt tilanne on kääntynyt päinvastoin ja ritareita pitäisi alkaa pelastaa kuusien kätköistä.



Tämäkin siperiankurjenmiekkakuva on otettu viime viikolla ja yksilö sinnitteli varjoisassa paikassaan lajinsa viimeisenä. Tämä taimi on ihan luvalla ;) lapioitu paikallisen kirjaston perennapenkistä, jonka kunnanmiehet päättivät hävittää, siis perennat ei sentään (vielä) kirjastoa. Rehevästä puskasta sai aika moni paikallinen perennapenkkiinsä täytettä =)



Reissumme aikana olivat myös marjatuomipihlajien marjat alkaneet sinertää. Marjat kypsyvät tertuissa lähes yksi kerrallaan ja näin herkuttelua kestää pidempään. Marjat maistuvat miedosti mustikalle ja ovat myös lintujen suurta herkkua. En ole koskaan säilönyt tai leiponut näistä mitään, olisikin kiva kuulla, jos teillä on näistä kokemuksia?



Ja eihän sinistä kuvavirtaa voi päättää mihinkään muuhun kuin tähän =) En edes lupaa, että tämä olisi viimeinen, on se vaan niin ihana! Makoisaa viikonloppua =)

4 kommenttia:

  1. Minusta näyttää, että tuo aloituskuvan kasvi on iisoppi eikä rakuuna. Minulla on molempia, venäläinen rakuunakin kukkii, mutta kukat ovat pienet ja vaatimattomat. Iisoppi on hyvä perhos- ja pörriäiskasvi, meillä kasvaa sininen ja vaaleanpunainen versio. Ritarinkannustesi värikirjo on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri kommentista ja tervetuloa lukijaksi =)

      Täytyykin tutkia tätä iisoppi-rakuuna-asiaa! Pikkutaimi on ostettu rakuunan nimellä, mutta kyllähän ne nimilaput saattavat mennä helposti sekaisin =) En ole tietääkseni koskaan maistanut iisoppia, ovatkohan kovin saman makuiset? Tässä maku on hyvin mieto, ehkä vähän karvas. Iisoppi on kuitenkin minulla ollut jo pidempään hankintalistalla joten vahinko ei ole suuri!

      Poista
    2. Iisoppi on ihana kasvi, en ole käyttänyt sitä mausteena. Rakuunassa on selvästi havaittava aniksen vivahde, tosin venäläinen versio on hieman väkevä.

      Poista
    3. Iisoppi tai rakuuna, tämä on tosiaan ihastuttava! Ja pisteitä tulee lisää noista siementaimista. Sinun vaaleanpunainen iisoppisi näyttää myös hyvin haluttavalta, sille löytyisi heti muutama paikka, mihin saisi levittäytyä mielin määrin!

      Poista