Näytetään tekstit, joissa on tunniste havut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste havut. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 29. toukokuuta 2016
Syreenien aikaan
Tuuli ja sade veivät omenankukat mennessään, mutta ei hätää! Syreenit jatkavat.
Maisemat ovat vihertyneet hetkessä. Ei siitä ole montaakaan viikkoa, kun kaikki oli vielä paljasta.
Lammikon 'Mai Tai' selvisi onneksi talvesta. Tykkään tästä hirmuisesti!
Myös 'Albina Plena' kuuluu selviytyjiin. Monissa muissa kärhöissä ei näy vielä mitään elon merkkiä. Toivon mukaan ne nousevat vielä.
Roskakatoksen ruusukaaret ovat sitä vastoin tyhjänä. Pohjantähti ei selvinnyt ankarista olosuhteista.
Pensassembran kukinta on häkellyttävän pinkki.
Hankin ensimmäisen atsaleani. 'Ruususen uni' ei ehkä kuulu kaikkein varmimpiin, mutta toivon sille silti pitkää ikää.
Keskiympyräkin on jo ihanan rehevä.
En tiedä teinkö virheen, kun hankin oranssikeltanon. Yhdestä ainoasta taimesta on syntynyt koko tämä pehko viime kesän aikana. Onpahan ainakin jotakin, millä paikata talven tekemiä tuhoja.
Loppuun kuva ihanasta kesädaaliasta. En voinut vastustaa tätä pienikukkaista miniversiota! Suloista viikkoa!
Tunnisteet:
alppikärhö,
atsalea,
havut,
keskiympyrä,
kesäkukkia,
lampi,
roskakatos,
syreeni
sunnuntai 17. huhtikuuta 2016
Havuja
Kun en saanutkaan perjantaina aikaa parturiin, kävelin lohdutukseksi viereisen kaupan puutarhaosastolle. Hyllyillä oli jo vaikka mitä ihanuuksia, mutta maltoin mieleni, ja otin vain kolme havua (ja neljä kesäneilikkaa). Jo seuraavana päivänä harmittelin taimien vähäistä määrää ja hain toiset kolme havua lisää. Jostain syystä sain niistä 30% alennuksen. Ja sitten taas harmittelin, etten ottanut taimia lisää, sillä 5 euroa per taimi ei ollut mielestäni paljoa.
Pallotuija 'Teddy' oli niin söpön näköinen, etten voinut vastustaa sitä,
vaikka sen talvenkestävyys onkin arvoitus. En meinannut edes uskoa sitä
tuijaksi, niin poikkeavalta sen neulaset näyttävät. Luulinkin sitä
ensin katajaksi, mutta nopean guuglailun jälkeen uskoin purkin kyljessä
olevan nimilapun olevan oikea.
Tuijat menivät nyt toistaiseksi leikkimökin viereen, mutta paikka saattaa olla niille kesällä liian aurinkoinen. Toisaalta lisävarjostus ei tekisi alppiruusullekaan huonoa eli saatan hommata jonkun isomman havun tai pensaan tuomaan varjoa paikkaan.
Tuijien lisäksi mukaan lähti useampi kappale kääpiöserbiankuusta. Tässä ne kohtaavat koreanpihtojen kanssa.
Kääpiöserbiankuusten sanotaan olevan hyvin vaatimattomia kasvupaikan suhteen ja kaksi niistä pääsikin takapihan "ongelmanurkkaukseen".
Ongelmanurkan vieressä on susiportti, jonka puulaatoitus on lahonnut hiljalleen. Taimien lisäksi ostin suodatinkangasta ja tarkoitus on laatoittaa alue etupihalta ylijääneillä betonikivillä.
Tämän pidemmälle homma ei kuitenkaan edennyt, sillä maa olikin puukiekkojen alla vielä jäässä. Siltakin joudutaan uusimaan.
Tässä susiportti puukiekkoineen uutena kesällä 2010. Jospa seuraava laatoitus olisi vähän pitkäikäisempi =)
Ihanan keväistä viikkoa kaikille!
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Pääsiäisen pyhinä
Istutin pääsiäiskukat eilen. Se olikin ainut aurinkoinen päivä pääsiäisen pyhistä. Aurinkoisella rappusella oli lämmin kiepauttaa pajuista pieni pesä narskujen seuraksi.
Pakkanen on murentanut muutaman tiilipolun tiilistä, mutta ei se haittaa. Tiesinkin niin käyvän.
Kevään ensimmäisiin töihin kuuluu iisopin kukkavarsien leikkaus. Puska näyttää alkuun aika rujolta, mutta pian uusi kasvu peittää risukasan.
Onneksi vieressä on havuja tuomassa vihreyttä. Tarhakataja 'Mint Julep' on osoittautunut loistovalinnaksi kasvupaikalleen. Taidan hankkia näitä muutaman lisää.
Tänään siivoilin paraatipenkin kuolleista perennanvarsista. Uutta kasvua ei vielä ollut näkyvissä.
Paitsi tämä yhden ainokainen lumikello. Näitä oli viime vuonna jo pieni mätäs, toivon mukaan lisää siis nousee.
Lumikellosta innostuneena kävin kurkkimassa krookusten kasvupaikoilla, ja kyllä! Täältä niitä ponnistaa! Aika ihmeellistä =)
Aurinkoista viikkoa kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





























