Joulukuun alussa Marliska ojensi minulle blogistaan
Rosanpunaista kultaa haasteen, jossa tarkoitus on julkaista neljä kuvaa eri vuodenajoilta. Lupasin palata asiaan joulukalenterin jälkeen. Haaste on kiertänyt jo monessa blogissa ja
tästä pääset kurkistamaan Marliskan upeat kuvat vuodenaikojen vaihtelusta. Ohjeet haasteeseen olivat seuraavat:
"Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä."
 |
| Kevään heleys |
Täytyypä sanoa, että neljän kuvan valitseminen oli ihan hurjan vaikeaa.
Päädyin lopulta kuviin siperianlehtikuusista, jotka kasvavat talomme
päädyssä. Kuvat eivät ole kauneimpia puutarha- tai vuodenaikakuviani, mutta nämä puut liittyvät talomme historiaan ja ovat siten meillekin tärkeitä.
 |
| Kesällä puutarhuri tiirailee latvuksen sijaan maata =) Yhtään kuvaa kokonaisista kuusista kesäasuissaan en löytänyt arkistosta. |
Kotimme on vanhassa kansakoulussa, joka valmistui vuonna 1917. Tänä vuonna juhlimme siis sekä Suomen että kotimme 100-vuotissynttäreitä. Lehtikuusia on seitsemän, yksi jokaista koulun ensimmäistä oppilasta kohti.
 |
| Syksyn ruskaa |
Alunperin luulimme, että puutkin on istutettu vuonna 1917, mutta muutama vuosi sitten kuulimme, että ne olisivatkin huomattavasti nuorempia, ehkä joskus 1950-luvulla istutettuja.
 |
| Lehtikuusten talvimuotia |
Vaikka seitsemästä suuresta lehtikuusesta tulee vuoden mittaan hirmuinen määrä roskaa, en luopuisi niistä. Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät niissä kauniisti ja talomme historiaan liittyvä tarina tekee niistä erityisiä. Toivon mukaan puut elävät vielä pitkään meidän jälkeemmekin.
Jätän nyt jakamatta haasteen eteenpäin, mutta jos innostuit aiheesta niin ole hyvä ja ota mukaasi! Oikein hyvää ja onnellista alkanutta vuotta 2017 teille jokaiselle!