maanantai 14. heinäkuuta 2014

Nauhoja


Puutarhatöiden vastineeksi on kiva tehdä välillä jotakin pientä ja kevyttä näperreltävää. Tämä ohje on niin nopea ja helppo, että valmista syntyy nopealla tahdilla. Vielä kun keksisi, mihin näitä kaikkia voisi käyttää?! Ohje löytyi kirjaston poistomyynnissä olleesta kirjasta.


Voiko yksinkertaisempaa olla?
Homma lähti tällä kertaa siitä, että minulta on puuttunut verhoista nauhat, joilla ne saisi nätisti vedettyä sivuun. Tarve oli aulassa valkoisille, mutta koska minulla oli vain vihreää matonkudetta (no oli siellä punaista, turkoosia, oranssia, mustaa, violettia...), tein koekappaleet siitä. Yllättäen vihreä oli juuri passelia keittiön verhoihin ja näin vaihtoon menossa olleet verhot saivat hieman lisäaikaa.


Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat nämä jo edellisessä postauksessa =)

Koska meillä on onni saada pitää Luovan Leidin etävarastoa omassa vintissä, kävin katsastamassa tilanteen ja löytyihän sieltä (tietysti!) valkoista matonkudetta. Näin saivat pitsiverhot viimeinkin nauhansa, eihän tässä montakaan vuotta ehtinyt kulumaan...



Nauhan päät jätin alussa lenkille (toisin kuin kirjan ohjeessa) ja lopussa solmin tiukkaan. Verhoja kiinnittäessä solmupallon saa pujotettua alkulenkistä. Helppoa!


Sorry huono kuvanlaatu!
Oletteko koittaneet kuvata valkoisia verhoja aurinkoista ikkunaa vasten?
Ei ole helppoa... enpä taida minäkään enää!

Nauhoista saisi siistimmät, jos ne tekisi vaikka jostakin nyöristä, mutta tykkään omistani kyllä näin. 

Loppuun pitää laittaa vielä päivän kukkakuvat: loistokärhöt 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat avanneet ensimmäiset nuppunsa ja iik ihanaa, ensimmäinen ruusuleinikki myös! Kovin se on pieni, mutta ah, niin suloinen! Hyvää alkavaa viikkoa =)


2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia teiltä sisältä, aula on niin kaunis kaikkine yksityiskohtineen ja muut huoneet tietysti myös. Aula on silti helmi. Nyörit ovat kauniita, missä valkoinen nyöri on kiinni? Tuntuu että toistan sanaa ihana, mutta pakko todeta että kukat on IHANIA. T.Sisko k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään eniten tällä hetkellä aulasta, vaikka kalustus ja sisustus on vielä kesken =)

      Nyöri on kiinni ikkunan saranassa, joka sattui olemaan sopivalla korkeudella. Koukku siihen oli tarkoitus laittaa, mutta eihän sellaista tähän hätään löytynyt, saavat olla nyt noin.

      Kärhöt ON ihania! ja yllättävän helppoja, kunhan perustustyöt tekee istutusvaiheessa kunnolla. Suosittelen! Ruusuleinikki on sen sijaan ollut minulla oikukas, tästäkin erästä vain muutama näyttää selviytyvän kukkaan asti. Pitää nauttia näistä harvoista senkin edestä =)

      Poista