lauantai 2. toukokuuta 2015

Työn juhlaa


Vapun kunniaksi on aherrettu sisällä ja pihalla. Valkovuokot kukkivat ei kenenkään-maalla.


Hentoinen viherrys on valtaamassa oksistot. 


Pionin versot puskevat maasta. Olen ihan seonnut laskuissani, mikä lajike on istutettu mihinkin. Alkuperäiset paikat merkitsin muistiin, mutta sen jälkeen olen siirrellyt taimia sinne tänne. Tämä voisi olla viime kesänä siirtämäni 'Krinkled White'.


Viime kesänä aloitetun istutusalueen muokkausta on jatkettu. Valkoiset kepit pystytettiin talvea varten, jotta emme hiihtelisi perennojen päällä. Ehkä ne voisi jo poistaa?


Muutama askel myötäpäivään, niin oikealla näkyy ensin musta-valkoisen penkin kulmaa ja takana häämöttää toinen uusi istutusalue, jonka valtauksesta kerroin edellisessä postauksessa.


Pari askelta lisää myötäpäivään. Tämän alueen muokkauksessa kokeilin uutta menetelmää, jota olen kyllä hieman toisin testannut aiemminkin. Vanha keino on kaivaa nurmi pois ja tuoda uutta multaa tilalle. Näin pääsee saman tien istuttamaan kasveja. Näin tein tuohon alueeseen, joka on polusta eteenpäin. Uutena keinona kokeilin polusta taaksepäin (siis kuvaajan suuntaan) levittää suoraan nurmen päälle järkyttävän paljon ruohosilppua, niin että se lähti kompostoitumaan. Tämä on hitaampaa, mutta monin verroin vaivattomampaa. Nyt keväällä kitkin pinnalle nousseet voikukat pois (muuta sieltä ei noussutkaan) ja möyhensin käsiharalla suurimmaksi osaksi maatuneen ruohosilpun ilmavaksi. Vielä odotellaan, nouseeko sieltä rikkoja ja sitten päästään istutushommiin! Ehkä lisään ensin vähän uutta multaa pinnalle, mutta sekään ei ole välttämätöntä.


Ja vielä muutama askel myötäpäivään. Tämän verran syntyi polkua ensimmäisestä betonikuormasta. Seuraavaksi lähden etsimään lisää laattoja pusikosta.

6 kommenttia:

  1. Polku ja uudisalue näyttää jo nyt hienolta, tuskin maltan odottaa, että laattoja löytyy lisää =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Olen ihan onnesta sykkyrällä, että löysin nuo polkulaatat!

      Poista
  2. Tulee ihanannäköistä! Rakastan polkuja. Teillä on jo tosi vihreää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Minäkin rakastan polkuja, niitä on vielä ihan liian vähän puutarhassa, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa!

      Poista
  3. Valkovuokot ovat ihania.
    Katsoin samaa, että noin on vihreää jo. Jos minulla olisi iso piha tahtoisin myös ison kiven! Kivan näköinen alue kakkoskuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkovuokot kuuluvat kevääseen! Sade on tehnyt tehtävänsä ja puut ja maa on alkanut viheriöimään. Kohta saa jo ruohosilppua maan katteeksi, niin ei pääse siemenrikkaruohotkaan itämään. Hyvä!

      Kakkoskuva on yksi lempikohtia puutarhassa, tulee kuvattua usein =)

      Poista