lauantai 2. toukokuuta 2015

Pieni polku... halki vie


Sain polun valmiiksi tänään. Onneksi laattoja löytyi riittävästi! Niitä jäi vielä ylikin, joten luultavasti teen johonkin toisaallekin polun =)


Tuohon polunhaaraan oli ihan pakko saada istumakivi =) Onneksi sopiva löytyi ja sain vielä apuvoimia sen siirtämiseen paikoilleen.


Siirsin tuohon reunaan muutaman heiveröisen kurjenpolven, jotka vielä olivat jotenkuten hengissä. En tiedä, miksen saa niitä menestymään? Olen kokeillut auringossa ja varjossa, kuivassa ja multavassa maassa, mutta toistaiseksi ne vain kituvat. Jos sinulla on vinkata neuvoja niin olisin kiitollinen!


Palloesiko on kohta avannut kaikki kukkansa. Se on niin ihana! Harmi, että myös niin oikukas kasvatettava siemenestä. Olisi ihana saada näitä muissakin väreissä.


Idänvirpiangervon juurelle on jostain ilmestynyt idänsinililjan tupsu. Kuinka sopivaa =) Huomasin sen ensimmäistä kertaa vasta viime keväänä ja nyt tiesin odottaa sitä. Tervetuloa! Tämä yksilö on paljon kookkaampi kuin ne muutamat pikkuiset, jotka ovat omenapuun alla. Voisikohan varjoisampi paikka vaikuttaa niiden kokoon näin paljon?

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kiva polku! Kyllä kesällä on ihanaa istuskella tuossa kivella ja nauttia kukkasista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Nähtäväksi jää, kuinka paljon tuossa ehtii tai malttaa istuskella =D

      Poista
  2. Hieno polku. Minunkin pitäisi istuttaa kukkasia, jotka kukkivan alkukeväästä. Nyt ei ole mitään, kun tulppaanitkin ovat menettäneet voimansa ja työntävät pelkkiä lehtiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevätkukkia on minullakin aivan liian vähän. Tulppaanit ovat ihania, mutta taantuvat aivan liian nopeaan. Narsissit vaikuttavat olevan toista maata =)

      Poista