sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Talvetushuoneen kevätsiivous


Viikko sitten tartuin itseäni niskasta ja siivoilin länsisiiven talvetushuoneen. Kuivien lehtien ja oksien alta kuoriutui ihanaa keväisen vihreää ja yllätyksiäkin.


Vuosia sitten kyllästyin tähän vaaleanpunaiseen pelargoniin ja kiikutin sen ystävälle tylysti muovipussiin paketoituna raaskuna. Olin jo päättänyt hylätä sen kompostikasaan, mutta ystävän hellässä huomassa yksilö intoutui uuteen kukoistukseen ja on tuottanut monet pistokastaimet. Viime kesänä huolin sitten viimein pistokkaan itsellenikin. Onneksi =)


Samalta ystävältä sain ihanan oranssiin vivahtavan pelargonintaimen, joka on itsepintaisesti pitänyt kiinni viimeisestä kukkatertustaan tähän asti. Vaikka kukat jo vähän lurpottavat, en millään raaskinut taittaa sitä pois. Verenpisaran talvetusta en sitten olekaan ennen kokeillut. Kuivia lehtiä karsiessa hämmästyin kun alta paljastuivat pulleat nuput.


Talvetushuoneen viileydessä joulun hyasintit tuovat ihan keväisen tuulahduksen rehevillä lehdillään.


Paras yllätys oli silti japaninvaahteran selvästi pullistuneet silmut. Kevät ei voi olla kovin kaukana, jos puussa alkaa näyttää tältä! Keväisen toiveikasta viikkoa kaikille =)

20 kommenttia:

  1. Ai että kuinka lupaavaa! Talvetushuone on suuri ilonaihe, minulla virkaa hoitaa pihavarasto, aika ankea paikka mutta saan silti jotain säilymään yli talven, joten en valita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania yllätyksiä kuolleiden lehtien alta =) Talvetushuone on onni, oli se sitten pihavarastossa tai länsisiivessä. Antaa enemmän mahdollisuuksia kokeilla kaikkea jännää. Ja noihin talven yli säilyneisiin kasveihin syntyy ihan eri suhde kuin keväällä kaupasta ostettuihin =)

      Poista
  2. Nyt olen kyllä pikkaisen enemmänkin kateellinen. Aivan ihana tuollainen talvetushuone. Se näyttää tuovan kevään tuulahduksen sinulle paljon meitä muita aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvetushuone on onni ja ilo, joka pitäisi kuulua jokaiselle puutarhurille!

      Poista
  3. Oi ihanan keväiset silmut alimmassa kuvassa <3 Minkä lämpöinen talvetushuoneesi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpötila vaihtelee jonkin verran ulkolämpötilan mukaan. Nyt on ollut leutoa ja huoneessa on noin 10 astetta. Jos kovia pakkasia on pitkään, lämpötila laskee muutamaan asteeseen. Mutta aina pysytellään plussan puolella.

      Poista
  4. Mullakin on talvetushuoneessa pelakuita ja verenpisaroita. Verenpisarat tosiaankin puottavat kaikki lehtensä, mutta uutta pukkaa sitten tilalle. Japaninvaahtera on selvästi kevätmielellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että verenpisara tekee uudet lehdet! Nupuista huolimatta on aika surkean näköinen. Kevätmieli hiipii pikku hiljaa näiden vihreiden myötä =)

      Poista
  5. Niin keväinen postaus, kiitos tästä. Ihana japaninvaahtera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli <3 Minäkin iloitsen japaninvaahterasta. Se on vasta vajaan vuoden viettänyt meillä. Toivottavasti viihtyy pitkään =)

      Poista
  6. Keksin kokeilla talvettamispaikaksi yläkerran portaikkoa, joka on viileä talvisin. Saa nähdä kuinka käy. Ainakin pelargonit on vielä elossa.
    Onpa todella keväinen fiilis postauksessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi pelargoneiden säilyvän, kohta voit jo nostaa ne valoon. Kevätfiilis alkaa hitaasti nousta, alan vasta heräillä talvihorroksesta.

      Poista
  7. Oijoi, ihan alkoi minuakin kevättää!

    VastaaPoista
  8. Meilläkin pitäisi selkeästi olla oma talvetushuone - se olisi niin näppärä. :) Ihanan valoisia kuvia. Kevään tunnelmaa, selkeästi. <3

    VastaaPoista