sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Lokakuu, kasviskuu


Haastoimme itsemme lokakuun ajaksi syömään kasvisruokaa. Tavoitteena oli lisätä kasvisten määrää lautasella ja näin kuun lopussa voi jo sanoa, että onnistuminen ei vaatinut ajattelun muuttamista kummempaa ponnistelua. Uudeksi ruokasuosiksi nousivat falafel-pyörykät, jotka maistuvat sellaisenaan, muusin kanssa tai vaikka wrappien täytteenä. Ohje on otettu pienin muutoksin täältä, mutta lisäänpä sen vielä tähänkin itselleni muistiin.

1 pieni sipuli
260 g kikherneitä (säilyke)
¾ dl korppujauhoja
2 murskattua valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa tai esim. taco-maustetta
1 tl suolaa
tuoretta chiliä maun mukaan
¼ tl mustapippuria
1 dl tuoretta persiljaa
1 rkl seesamitahnaa eli tahinia
1 rkl sitruunamehua

Sipulia kuullotin ensin paistinpannulla ja sitten vaan kaikki ainekset tehosekoittimeen ja annetaan pyöriä, kunnes massa on sileää. Tahinin sijaan voi esim. lorauttaa pienen tilkan öljyä takinaan.

Massasta pyöritetään ensin pötkö (vähän vehnäjauhoja pöydälle), josta leikataan paloja. Palat pyöräytetään pulliksi ja paistetaan joko uunissa tai paistinpannulla. Nam!

8 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Pitää kokeilla. En syö lihaa, joten uudet kasvisohjeet ovat tervetulleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Itse ilahduin näiden helppoudesta ja siitä että maistuivat mukisematta lapsillekin =)

      Poista
  2. Falafel on hyvää.
    Kerran yritin tehdä, mutta rakenteesta ei tullut hyvä, herneet jauhautuivat liikaa tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minulle uusi tuttavuus. Itse tykkään täysin sileästä rakenteesta, mutta sehän on makuasia =)

      Poista
  3. Hyvä idea tuo kasviskuukausi. Itse olen vähän vaivihkaa liukunut kasvispainotteiseen ruokaan. Broileri jäi kun aloin hoitaa kanoja. Ei tee mieli lihaa samalla tavalla kuin ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ymmärrettävää, ettei "lemmikkejä" tai siis niiden sukulaisia tee mieli syödä. Asenteesta tämä tuntuu olevan eniten kiinni, alkuun oli vaikeuksia keksiä vaihtoehtoja.

      Poista