maanantai 1. kesäkuuta 2015

Nokkosia



Olen sellaisessa luulossa, että parhaillaan vietetään villivihannesviikkoa, siispä nokkospuskaan mars! Yksi satsi sujahti lettutaikinaan ja loput pakastin jääpalarasiassa tuleviin keitoksiin. Nokkoset huuhtelin ensin väljässä vedessä ja sitten kiehautin niitä parin minuutin ajan kattilassa. Keitinvesi kannattaa säästää kukille lannoitusvedeksi =) Lettutaikinasta tein hitusen ruokaisamman ja korvasin osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla. Hyvin maistui kesälomalaisille!


Nokkosia, juolavehnää ja kortteita on myös koitettu epätoivoisesti riipiä kuunliljojen juurakoiden välistä. Nämä "villit vihannekset" olivat aivan tukahduttamassa kasvustot. Nostin koko paakut ylös, jaoin osiin ja putsasin juuriston niin hyvin kuin sain. Jakopalat siirsin uusille kasvupaikoille ympäri pihaa.


Jokohan olen sanonut, että lemmikit ovat ihan lemppareita? Tänä vuonna niitä on valtavasti ja hyvä niin! Yksi uusi lemppari on myös punakellukka 'Mai Tai', jonka kukat ovat aivan hurmaavan väriset! Taimi on tämän kevään hankintoja ja vielä todella pikkuinen, kunpa jo pian pääsisi levittämään tuostakin jakopaloja =)


Albina plena ehti ensimmäisenä kärhönä avaamaan nuppunsa. Kovin kauaa ei sininen alppikärhökään odottele, mutta tämä köynnös on hieman aurinkoisemmassa paikassa.


Norjanangervot kukkivat näyttävästi. Japaninhappomarjat puolestaan hyvin vaatimattomasti, mutta pienet kukat ovat suloiset, kunhan osaa kurkistaa oksan alapuolelle.


Otin kameran mukaan myös saappaidenpesupaikalle. Aika ihana maisema, vai mitä =)

Tervetuloa lukijaksi Riitta Jylhä!

6 kommenttia:

  1. No, todella kaunis saappaidenpesupaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuossa kelpaa saappaita ja varpaitakin huljutella =)

      Poista
  2. Onneksi on yö, en voi ryhtyä paistamaan lettuja vaikka kuola valuukin suupielestä noita kuvia katsellessa. Punakellukka 'Mai Tai' on hurmaava, painankin nimen mieleen jos tulee jossakin vastaan. Minulla kasvaa tulikellukkaa ja se on ainakin levinnyt mukavasti. Ihanaa kukintaa muutenkin teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letut maistuivat, suosittelen! Ehdin paiston lomassa nappaamaan yhden itselleni, muut hävisivät nälkäisempiin suihin =)

      Toivotaan, että Mai Tai kotiutuu ja leviää!

      Poista
  3. Nokkoset ovat niin hyviä lettutaikinassa ja vähän muuallakin =) Villivihannesvillitys tuntuu olevan melkoinen tänä kesänä. Kellukat ovat niin upeita =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa maltoin kerätä nokkosia reilummin, niin että niitä jäi pakastettavaksi asti. Toivottavasti muistan käyttää ne =)

      Mahtaakohan tästä alkaa kellukkahullaannus? Tavallinen tulikellukkakin on ihana!

      Poista