perjantai 7. lokakuuta 2016

Kippokaupoilla


Pari viikkoa sitten silmäilin yhtä ruukkua tositarkoituksella. Kauppoja ei kuitenkaan heti tehty ja huonostihan siinä kävi. Ruukku jäi kummittelemaan mieleeni ja kun tänään viimein kurvasin kauppaan, oli ruukku lähtenyt toisen matkaan. Lohdutukseksi nappasin alehyllystä korvikkeen.


Kirpparilta löytyi mukavasti ruukulle aluslautanen.


Jo aikoja olen etsiskellyt kissoille tyylikkäämpiä ruokalautasia ja tänään sitten viimein onnisti. Tällä kertaa en jäänyt empimään vaan surutta nappasin heti kaksi sarjaa mukaani. Mustavalkoiset tulevat tietenkin heti käyttöön, onhan keittiö edelleen mustavalkoisessa kuosissa.


Värikkäämpien kausien varalle sitten toinen sarja. Salaa olen vähän kateellinen kisujen uusista kipoista ja pohdin ryöväisinkö ne sittenkin itselleni.


Paras tuliainen kun oli tietenkin paperipussi. Kissankuppien ainut mahdollinen pakkausmateriaali. Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Vau, miten hienot kissankupit.
    Kuinkahan monta kertaa olen päättänyt kuunnella sitä ensimmäistä intuitiota, kun haluttu juttu on jäänyt saamatta. Kauniin "korvikkeen" kuitenkin löysit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin heti kipot nähdessäni, että enää ei tarvitse etsiä =) Pitäisi uskoa itseään, ruukkuasioissa ja muissakin =)

      Poista
  2. Voi, tuota ihanaa kissaa paperipussissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat vaan tietävät mitä varten paperipussit ovat olemassa =)

      Poista
  3. Kauniit kissankupit. Kyllä noista ruoka kisuille maittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on ruoka maistunut. Vaikka sen suhteen tosin ei vanhoissakaan vikaa ollut =)

      Poista
  4. Tosi kauniita astioita löysit! Saipa kissakin mieluisan tuliaisen!

    VastaaPoista