sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Syyskuun kukkia


Susiportin alppikärhö on intoutunut tekemään syyskukkia. Köynnös karkasi portista viereiseen tuijaan ja tavoittelee jo seuraavaa kiipeilyalustaa.


Luulin jo lammen kärhöjen kuolleen, mutta heinäkuussa kaksi kolmesta ilmestyi maan pinnalle. Tämän pitäisi olla 'Westerplatte'. Istutin nämä vuosi sitten keväällä enkä viime kesänä ehtinyt nähdä niiden kukintaa. Toivottavasti syksy jatkuu pitkänä ja lämpimänä, jotta tämäkin ehtisi avata nuppunsa.


Koska kolmas kärhö ei näyttänyt elon merkkejä, ohjasin humalan kasvamaan tuohon toiseen reunaan. Tykkään sekä hede- että emikukintoisesta versioista. Lammella on anopilta saatu hedekukkainen ja varaston nurkalla paikallisilta taimienvaihtopäiviltä hankin emikukkaisen.


Korkeuksiin kurottelee myös siniheinä, jota olin huomaamattani hankkinut kaksi tainta eri taimistoilta. Harmittelin kömmähdystäni, mutta röyhyjen ilmestyttyä ne osoittautuivat hyvin erilaisiksi. Eikä samatkaan taimet nyt niin suuri katastrofi olisi ollut. Heiniä on muuten hankala kuvata!


Olen aivan ihastunut rantakukkaan ja kellopeippiin, joita minulta ei ennen ole löytynytkään. Rantakukka on kukkinut jo ainakin kuukauden ajan eikä loppua näy vieläkään.


Suruvaippa lämmitteli auringossa siipiään. Aurinkoisia syyspäiviä kaikille =)

4 kommenttia:

  1. Monena syksynä alppikärhö on tehnyt yhden tai kaksikin kukkaa. Nyt minun alppikärhöni on kukkinut useamman kukan voimin jo pari viikkoa. Taitaa tykätä lämpimästä syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppikärhö on ihanan kiitollinen kasvatettava kärhöksi. Pitääkin harkita niiden hankkimista lisää =)

      Poista