sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kärhöt aloittivat (sittenkin)


Jihuu! Kylmistä öistä huolimatta kärhö ehti kuin ehtikin avata nuppujaan. Nimikyltin mukaan tämän pitäisi olla siis 'Westerplatte'. Mene ja tiedä, ihana se kumminkin on!


Tuen toisessa reunassa humala on edelleen voimissaan. Tykkään niin noista roikkuvista kukkatertuista. Jos oikein kuvittelee, niin niistä voisi tulla ihanaakin ihanampi sinisade mieleen =)


Tämäkin kärhö ehti kukkaan, vaikka myös sillä kesti herääminen tavattoman kauan.


Merikohokki sen sijaan on lähtenyt jo toiselle kierrokselle. Kukat tuoksuvat vienosti, kun niitä oikein läheltä nuuhkaisee.


Tästä kuvasta muistuu taas mieleeni, miksi en ole niin innostunut koristekrassin kasvattamisesta. Lehdet ovat kyllä komeita, mutta missä on kukat?


Paraatipenkin kehäkukat ja unikot ilostuttavat vieläkin. Komeaklarkiasta en sen sijaan ole niin varma. Vaikka kukkia on riittänyt, ovat ne niin piilossa pitkin vartta, että jäävät lähes täysin näkymättömiin. Taisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kokeiluksi.


En ole vielä nostanut pelakuita sisälle, mutta ihan kohta senkin aika tulee. Kerran on auton ikkunat jo olleet aamulla jäässä. Onneksi pakkanen ei ehtinut puraista kasveja. Kivaa viikkoa kaikille!

8 kommenttia:

  1. Minäkin löysin nuppuja kärhöstäni, joka tuli esiin vasta heinäkuun lopulla. Tuskin ehtivät kukkia, mutta minulle riittää tieto, että hengissä ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin moni heräsi sittenkin, vaikka pahalta näytti. Muina vuosina kukinnan menettäminen harmittaisi, mutta tämä vuosi on opettanut nöyryyttä. Pienistäkin asioista kannattaa iloita =)

      Poista
  2. Kauniit kärhöt! Kukkivat täälläkin. Olen suuresti ihastunut lumikärhöön, joka on kukkinut runsaasti jo pari kuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli kerran lumikärhö, mutta se hävisi ensimmäisen talven jälkeen. Ehkä pitäisi yrittää uudelleen.

      Poista
  3. Kauniit kärhöt ja kiva tuo humala!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kärhöt ja todella upea kartiovalkokuusi. Pelargoneja nostin jo kasvihuoneeseen, jos vaikka kylmät sattuisivat yllättämään.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jätin vieläkin pelargonit ulos, kun meille ei ole luvattu öiksi tulevalle viikolle nollaa. Pitäisi vielä järjestellä sisällä, että saa ruukut taas mahtumaan.

      Poista