torstai 22. tammikuuta 2015

Empiiriset todisteet


Se on nyt sitten todistettu. Meinaan se, että tasan kaksi vuotta menee meikäläisillä siihen, kun edellisen remontin ahdistukset on unohdettu ja uuden aloittaminen alkaa houkutella. Ja nyt on todistettu se, että remontin aloittamisesta kuluu maksimissaan vajaa kuukausi, kun tuska on taas päällä.


Tänään saavutin saturaatiopisteen, jossa remontin ihanuus versus eläminen kaaoksen keskellä piti laittaa puntariin. Jos laskee (erittäin) optimisesti, niin pelkkään tapetointiin saamme kulumaan aikaa 20h. Sen lisäksi on pohjatyöt (näitä ei ikinä ajattele siinä vaiheessa kun ihastelee uusia tapettirullia) ja viimeistely ja joka välissä armotonta siivoamista ja vielä armottomampaa tavaroiden etsimistä. Miten KAIKKI voi AINA olla meillä hukassa?


Aistitte ehkä tässä pientä remonttiahdistusta? Uuuh, olette aivan oikeassa! Mutta kyllä se tästä! Edellisistäkin on selvitty, joten kyllä tämäkin vielä selätetään!


Onhan tuosta toisen kuvan tilanteesta päästy jo pitkälle (tuo epämääräisten tavaroiden kasa on kasvanut eksponentiaalisesti, mutta muutakin edistystä on tapahtunut). Huomenna pääsen taas liisteröimään, joten viikon tauon jälkeen voi taas optimisesti ajatella remontin valmistuvan Tänä viikonloppuna. Meillä on siis edessä työleiri, mutta teille muille toivotan leppoisaa viikonloppua!


Tervetuloa Haapalehdon tarinoihin Pauliina =)

6 kommenttia:

  1. Kaunis tapetti! Juuri sellainen, jota lapsena jää tuijottamaan lumoutuneena ja etsimään kaikkia niitä pieniä yksityiskohtia... ja kaipa siis myös aikuisenakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin meistäkin =) Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja lukuisten vaihtoehtojen joukosta tämä ensimmäisenä löytynyt vei lopulta voiton. Itse näen tapetissa tiikerin naaman =) Se tuli näkyviin vasta kun kaksi vuotaa oli seinässä. Mutta ei haittaa yhtään, kyllä meille villimpiäkin kissoja mahtuu ;)

      Poista
  2. Kyllä on hieno! Taisin olla eilen tosi väsy kun en huomannut kysellä tästä....T. Sisko k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, meillähän oli eilen muut visioinnit mielessä ;) Työviikon jälkeen ajatukset saakin vähän harhailla.

      Seinistä on noin puolet tapetoitu ja edellinen yksivärinen tapetti näyttää rinnalla kyllä tosi mitättömältä =) Päätimme kokeilla tapetointia vanhan päälle suoraan ja toistaiseksi suurempia ongelmia ei onneksi ole tullut.

      Poista
  3. Tuo peilipaneeli on todella hyvän näköinen ja tapetti istuu siihen tosi kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! "Paneeli" on myös meidän mieleen. Sen ohella ilmeeseen tekee ihmeitä tuo tapetin ja paneelin välissä olleen listan vaihto. Oli onnellinen sattuma, että Sir Silver törmäsi työreissullaan vastaavaan toteutukseen, muuten emme olisi keksineet laittaa siihen kattolistaa. Nyt kokonaisuus on, tai siis tulee olemaan, paljon viimeistellympi :)

      Poista