maanantai 28. huhtikuuta 2014

Taimitarhassa

Hetken huumassa tehty päätös pistäytyä puutarhamyymälässä tuotti odotetun tuloksen; takapenkin täydeltä ruukkuja kotiutui ensin nurmikolle ja siitä multiin. Puolustukseksi täytyy sanoa, että nämä oli yhtä vaivaista kesäneilikkaa lukuunottamatta jo pidempään harkinnassa olleita hankintoja.

Näitä palleroita odotellessa
(kuva: Viherpeukalot.fi)

Lumipalloheisi on viime kesästä asti ollut hankintalistalla. Norjanangervoja jo pihasta löytyykin, mutta näitä oli edottomasti saatava lisää. Ainoa este hidaste aikaisemmille hankinnoille on ollut pupujussien toimesta tapahtuneet parturoinnit, jotka ovat saaneet puutarhurin empimään moisten ostosten järkevyyttä. Mutta koska puutarhuroidessa järjen ääntä ei kuunnella, menköön.

Kaksi syysleimua lähti myös matkaan, sillä viimevuotiset hankinnat näyttävät pahasti siltä, että eivät aio nostaa talven jälkeen päätään. Ja lisäpuolustuksena voidaan mainita, että näitä ei olekaan vasta kuin kahta lajiketta tässä pihassa, joten olihan epäkohta paikattava mitä pikimmin.

2 kommenttia:

  1. Tätä blogia tulen kyllä seuraamaan ahkerasti! T. Sisko K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, tervetuloa! Kommentit ovat myös tervetulleita!

      Poista